Mulla on kerta kaikkiaan mahtava iskä. Ei siitä vaan pääse mihinkään.

Vaikka oonki periny siltä karkkihiireilyn, mikä aina välillä aiheuttaa ongelmia ja vatsanpuruja, ja ulkonäkökin on samanlainen aivan selvästi, oon myös periny monta hyvää juttua. Tietynlaista sosiaalisuutta ja rohkeutta olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Molemmat olemme käytännön ihmisiä, mietimme ensin että miten homman sais toimimaan käytännössä eikä niinkään minkään teorian kautta.

Iskä on ollut meidän lasten kanssa silloin kolmestaan, kun äiti opiskeli toisella paikkakunnalla. Perhevitsinä onkin, että siksi meistä lapsista tuli tämmösiä. Mutta ei muilla liene pahaa sanottavaa.

Iskä on opettanut mut lasketteleen, luistelemaan ja vaihtamaan lamppuja ja autonrenkaita. On se opettanut mut myös pimeällä, lumisella pikkutiellä ajamaan autoa. Ennen kaikkea se on kuitenkin opettanu mua olemaan oma itteni. Ja tajuamaan sen, että ei se kaikki aina oo siitä kii miltä se näyttää ulospäin, vaan myös siitä että miltä tuntuu sisällä.

Vaikka äidiltä oon periny sen että epäonnistumiset aina ärsyttää ja harmittaa, mut iskä on taannu sen että niistä selviää. Ja sille ei oo niin paha tunnustaakaan niitä hetkiä ku kaikki ei oo menny ihan nappiin.

Ja tietty tyttönä, se on tärkeetä oppia mieheltä miten meitä kohdellaan. Siitä ei kyllä oo pahaa sanottavaa, sillä iskä on kohdellu mua aina ku kukkaa kämmenellä. Siinä vaiheessa ottanu tiukasti kii ku kukka on meinannu lentää kämmeneltä, mut toisaalta sit lempeästi puhallellu jos on meinannu jämähtää paikoilleen. Ja muutoin silitelly ja hipsutellu hyväksi.