Tulin lenkiltä sisälle ja vajosin hetken päästä kummastuneena sohvalle. Puhelimessani komeili pitkä viesti ihastukseltani, joka tosin oli osoittautunut vääräksi valinnaksi jo monta vuotta sitten. Viesti piti lukea moneen kertaan ennen kuin tajuntaan iski todella mitä siinä sanottiin.

Ensimmäiset ajatukset oli luokkaa "mitäs vittua" ja sitten tuli että "okei" ja sitten että voi hele tähänhän pitää vastatakin jotain. Päätin, että en jää vatvomaan asiaa hullun pitkäksi aikaa, vaan naputtelin jonkinnäköisen vastauksen ja lähetin menemään. Sitten pistin parhaalle ystävälleni viestiä, joka tuntee meidän tarinan kokonaan, ja ruvettiin siinä sitten yksissä tuumin päivittelemään tilannetta ja pohdiskelemaan että mistäs nyt tuulee.

En voi kieltää, eikö olisi ollut imartelevaa, kun toinen sanoo, että on tehnyt maailman isoimman virheen päästäessään minut käsistään, tai että mieli tekis tehdä mitä vain että saisi minut takaisin.

Mietin, että kappas ku kesti kolme vuotta tajuta tuo. Toisaalta, juurikin tämä aikaväli ehkä on tehnyt viestin laittamisesta vaikeampaa päivä päivältä, joten pointsit hänelle, että hän on viestin saanut laitettua.

Totesin heti, kun ajattelin asiaa pidemmälle, että tälle tielle en enää lähde. En enää viidettä tuhannetta kertaa anna mahdollisuutta tehdä musta onnellista kaheksi sekunniksi ja sitten taas hajottaa palasiksi.

Olin ilkeä ja mietin myös, että onkohan viimeisin puolisko jättänyt ja yksinäisyys vallannut. Ei ollut, parisuhteessa kuulemma oltiin tälläkin hetkellä. Ja jotenkin ei yllätä yhtään kun seuraava lause kertoi asioiden olevan päin persettä.

Vastasin loppujen lopuksi nätisti, vaikka mielessä kävi muitakin vaihtoehtoja. Kehotin tutustumaan itteensä ihan kunnolla ennen kuin sotkee useampien elämää, ja tuntui vähän siltä että viesti meni perille. Sanoin että yksikseen oleminen sekin opettaa, niinkuin ite oon saanut kokea. Jotenkin aina sitä erilaisten ihmissuhderäpellysten jälkeen on hyvä olla pitempikin aika yksin. Opetella olemaan ittensä kanssa kaksin, tuntemaan ittensä ja oikeesti saada kiinni siitä, mitä haluaa.

Ja aina sitä tuntuu, että miten oonkaan voinu olla niin penikka että tein sitä ja tein tuota, kun kattoo elämää taakse päin. Ihan niinku nyt ois yhtää aikuisempi tai parempi...?